19.06.2008
Olen seurustelusuhteessa elävä sosiaalipsykologian opiskelija, nämä ovat kotisivuni jäänteet eduskuntavaaleista 2007. Elän tällä hetkellä Helsingin avovankilassa Vantaan Seutulassa, valtio kiduttaa minua vielä 68 päivää.
Päivitetty 16.3.2008.
Michael on edelleen vankina avopuolella ja kunnossa.
Päivitetty Helmikuussa 2008.
Nämä ovat kotisivuni.
Olen pääosin hiilestä, vedystä ja hapesta rakentuva selviytymiskone, jolla ei ole maailmassa sen kummallisempaa tarkoitusta.
Näiltä sivuilta voit löytää kokelman esseitäni ja muutaman kirjoittamani runon. Samat asiat löytyvät muualtakin netistä.
Sivuja on päivitetty Michael Laakasuon minulle henkilökohtaisesti lähettämän kirjeen pohjalta
”Kärsin tällä hetkellä vakavasta rangaistuksesta (jota väitetään vankeinhoidoksi), yksityisyyteni loukkaamisesta, sekä ajatteluni vapauden sortamisesta. Minua pidetään vankina Suomeksi-nimetyn ihmisoikeuksia polkevan terroriorganisaation toimesta ja minua elämääni vaikeutetaan mm. pitämällä ravitsemuksellisessa vajaustilassa (en saa toistuvista pyynnöistäni huolimatta mm. b12-vitamiinia), sekä rajoittamalla uneni saantia (minut herätetään kahdesti yön aikana, vailla mitään järkevää syytä).
Myös mahdollisesti sananvapauttani rajoitetaan, siten, että minua voidaan rangaista julkisesta kirjoittamisesta telkeämällä pimeään koppiin, jossa lattialla on hiekkaa ja lasinsiruja, sekä likaisia partateriä (kuten minulle tehtiin 11.02.2008-13.02.2008). Tällä terrroriorganisaatiolla on alajaosto, jota nimitetään Vankeinhoitolaitokseksi, joka on käytännössä valehteleva ihmisoikeuksia polkeva tuomiokoneisto.
Kun ystäväni yrittivät puhelimitse kysellä tilanteestani kuritushuoneella, heille valehdeltiin, että laki kieltää kertomasta, mikä minun tilanteeni on, jopa olemassaoloni kyseenalaistettiin. Kuulemma edes perheenjäsenille ei saa kertoa minun tilanteestani. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Mikäli tätä sivustoa ei ole päivitetty vähintään 10 päivän välein, on minut teljetty paikkaan, jossa henkeni on vaarassa ja väkivallan uhka on suuri. Loukkasin sellissä 11.02.2008 sormeni likaiseen partaterään, eikä lääkäri suostunut ottamaan minua vastaan kun valitin virtsatien tulehduksesta. En ole tähän päivään mennessä päässyt minkäänlaisiin sukupuolitautitutkimuksiin.(Helmikuun loppu 2008)”
Mikäli haluat auttaa Michaelia ja helpottaa ongelmallista tilannetta, voit kirjoittaa Tuija Braxille, joka on oikeusministeri ja vedota häneen, että hän toimittaisi Michaelin armahdusanomuksen Tarja Haloselle eteenpäin. Voit myös kirjoittaa Tarja Haloselle ja pyytää häntä armahtamaan Michaelin.
Toivon, että mahdollisimman moni levittää sanaa Suomen huonosta ihmisoikeustilanteesta ja kirjoittaa mielipidekirjoituksia tästä aiheesta. Michaelille voi kirjoittaa kirjeitä osoitteeseen:
Michael Laakasuo
PL7 Kuopion vankila
70101 Kuopio
Tammikuu 2008
Opiskelen siellä tällä hetkellä matematiikkaa ja tilastotiedettä, jotta saisin hyvät valmiudet hakeutua evolutiivisen sosiaalipsykologian ja/tai kognitiivisen uskontoantropologian tutkijakoulutukseen ulkomaille. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostilla, joko Kuopion yliopiston tai Turun yliopiston osoitteesta. Molemmat ovat toiminnassa, sillä teen tällä hetkellä kaksoistutkintoa kahdessa eri yliopistossa. (Kuopiossa sosiaalipsykologiaa ja Turussa kognitiivista uskontoantropologiaa)
Sivuilta löytyvät kirjoitukset ovat vanhoja ja en välttämättä seiso niiden takana. Esimerkiksi ajatukseni sosiaalisen konstruktionismin ja kognitiivisen näkökulman rajapinnasta on mielessäni tätä nykyä monimutkaisempi. Tieteenfilosofisesti olen jonkinlainen perspektivisti tai pragmatisti, en pysty allekirjoittamaan kriittistä realismia, (joka on pitkälti valtavirtatieteennykyparadigma) täysin ongelmitta, sillä siinä on joitakin metafyysisiä osasia, jotka vaativat liian kovan induktiivisen loikan omalta kohdaltani.
Sivuilta löytyvät kielioppivirheet ovat pitkälti huolimattomuudesta johtuvia ja siitä, että minulla on lukihäiriö. Oman tekstin lukemisessa tapahtuu jonkinlainen sokeutuminen, enkä vain näe kirotushäriöitä vaikka lukisin tekstin useita kertoja läpi. Kestäkää.